Luonto
SASSO SIMONE JA SIMONCELLON PUISTO
Upea ympärivuotinen koko perheen retkipaikka nuorista kävelijöistä aina normaaliperuskuntoisiin eläkeläisiin. Alue on kuuluisa Euroopan laajimpiin kuuluvasta yksittäisestä tammilehdosta ja sen maaperä on uniikki; voit nähdä paljaalla silmällä eri mineraalikerrostumia ja bongata kiviseinämistä fossiileja. 
Villieläimiä ja kasveja on polkujen varsilla nähtäväksi ja kuvattaviksi ja joskus eläinten kaivamat historialliset löydöt esim. roomalaisajan käyttöesineiden palaset, tulevat aivan pintakerrostumiin näkösälle. 
Ratsasta hevosen selässä, pyöräile maastossa tai kävele jalan, jokainen omaan tahtiinsa merkityillä poluilla ja nauti monimuotoisesta maastosta. 
Huom. Luonnonpuiston alue kuuluu pieneltä osin myös armeijalle ja siellä pidetään tiettyinä vuodenaikoina ampumaharjoituksia. On hyvä ottaa selville etukäteen päivät. Yleensä kesäkuukausina harjoituksia ei ole aina syyskuun 15.päivään asti, eikä myöskään joulun ja pääsiäisen aikaan tai viikonloppuisin.
Lähipaikkoja
Pennabilli

Pennabillin kukkuloilta avautuvan näkymän Marecchiajoen laaksoon ja sitä ympäröiville vuorille on ikuistanut Leonardo da Vinci Mona Lisa-taulun taustamaisemaksi. Näköalapaikalla voi vierailla. Pennabilli syntyi sen kahdella kalliokukkuloilla olevien erillisten kuntien ja linnojen solmiessa sovun 1350-luvulla; Penna sen Roccione-nimisellä kukkulalla ja Billi sen Rupe-nimisellä kukkulalla, vain 300 metrin etäisyydellä toisistaan. Pennabilliä ovat asuttaneet jo umbrit, etruskit ja roomalaiset. Sen kuuluisin hallitsijasuku, Malatesta, sai täältä alkunsa 1100-luulla. (Lue lisää)

Mainos
Sähköpyörän vuokraus ja kiertomatka
Montefeltro Bike
Montefeltro Bike
Carpegna - Via Salvadori 15
Grillit
La Mollica
La Mollica
Sestino - Località San Gianni
Virkistäytymispaikka luonnon keskellä.
Auki vapusta aina syyskuun loppuun.
Restaurant - Pizzeria
Il Mandriano
Il Mandriano
Carpegna - Via Cantoniera, 70
Uutiskirje
pysy kuulolla
Uutiskirjearkisto