Talamello
Talamellon värikäs pieni keskiaikainen kylä Montefeltron sydämessä kuului aikoinaan historialliselle Della Faggiola -aatelisperheelle, jonka jälkeen se siirtyi paavin vallan alaisuuteen, ollen myös välillä Malatestan suvun hallinnassa. Vuonna 1490 kylässä aloitettiin 500 vuotta kestävä ruudin valmistus. Kulinaarinen herkku, luolajuusto,  valmistetaan täällä perinteitä kunnioittaen. Oljilla vuoratuissa maakuopissa syntyvää lampaan-ja lehmänmaidosta valmistettua juustoa tehdään Talamellossa jo viiden sadan vuoden ajan. Lokakuussa avataan kuoppia tarkkaan sinetöidyt sementtikannet ja juustoharkot otetaan esiin puuvillaliinoista kuin kultaharkot. Juuston valmistus on vain muutaman perheen käsissä. Sen väri muistuttaa meripihkaa. Syksyllä kylällä pidetään vilkaat viini-ja ruokamarkkinat, joka kerää uteliaita ruoan ystäviä. Läheiset kastanjametsät tarjoavat syksyn herkkupöytään paahdettuja kastanjoita ja niistä tehdään myös jauhoa lähinnä makeiden piirakoiden valmistukseen. Taiteesta kiinnostuneille paikka on erinomainen hiljaisuutensa ja kauniin laaksonäkymän takia, eikä vähemmän sen historiallisen merkittävyyden ansiosta. Käymisen arvoinen on Talamellossa syntyneen taitelija Gualtierin museo. Talamellossa on downhill-pyöräilyyn tasokkaita reittejä, jotka lähtevät aivan Pincio-vuoren huipulta alas ja siellä pidetään myös kansallisia downhill kisoja.
Reitit
TALAMELLON MERKATUT VUORISTOREITIT
TALAMELLON MERKATUT VUORISTOREITIT

Pienen Talamellon kylän Monte Pincio-vuoren huipulta 900m korkeudelta lähtee alas merkattuja reittejä downhill-tai maastopyöräilyyn tai kävelyyn. Auki koko vuoden, vapaa pääsy. Upeat maisemat ja rauhallinen ympäristö, ei ruuhkia. (Lue lisää)

Lähipaikkoja
Novafeltria

Novafeltrian keskisuuri kunta sijaitsee keskellä Marecchiajoen laaksoa, suurimmaksi osaksi tasaisella alueella. Novafeltria, "nuovo" eli "uusi" on perustettu vasta vuonna 1907. Nykyään se on laakson kaupallinen ja teollinen keskus, sekä vilkas koulujen ja urheiluaktiviteettien keskus. Ihanteellinen ostosten tekoon ja viettää aikaa vaikkapa sen jäätelöbaareissa ja ravintoloiden kulinaarisissa ympyröissä. (Lue lisää)

San Leo

San Leo on majesteettisen upea, kivisellä kukkulalla Marecchiajoen varrella sijaitseva rauhallinen pieni kunta. Dante Alighieri vietti siellä aikaansa kirjoittaen siitä myös Jumalaiseen näytelmäänsä. San Leo on Montefeltron historiallisen alueen kehto, ollen myös Italian pääkaupunki yli tuhat vuotta sitten. Tunnettu hyvästä ruoastaan, historiallisista ja geopoliittisista tapahtumistaan sekä idyllisenä elokuvien ja dokumenttielokuvien kuvauspaikkana. San Leon roomalais-ja renessanssiajan rakennukset ovat säilyneet hyvin. Sitä ympäröivät ihanteelliset patikointipolut pitkiinkin patikointi-ja pyöräretkiin, aina itään Adrianmerelle tai korkeammalle länteen, Apenniinivuoristoon päin. (Lue lisää)

Sant'Agata Feltria

Sant'Agatan yli tuhatvuotinen kylä ja sen historialliset arvorakennukset ovat hyvin säilyneitä. Kylän keskustassa on Italian vanhin kokonaan puulavasteinen teatteri 1600-luvun alkuvuosilta. Luonnonkaunis ja rauhallinen seutu kutsuvat patikoitsijoita sen eripituisille ja erityyppisille poluille. Kylä on kuuluisa tryffeliherkuistaan ja sen jokavuotiset tryffeli- ja enogastronomiset markkinat pidetään lokakuussa. (Lue lisää)

Montecopiolo Villagrande

Parintuhannen asukkaan pieni Montecopiolon kunta Emilia-Romagnan läänissä sijaitsee kauniissa vuoristomaisemassa, Sasso Simone ja Simoncellon luonnonpuistossa. Paikka on strateginen, kolmen läänin rajoilla: Toscanan nähtävyydet, San Marinon tasavalta, Marchen kauniit kukkulat ja Urbinon kaupunki ovat kaikki lähellä ja idässä näkyy Adrianmeri. (Lue lisää)

Casteldelci

Tällä luonnonkauniilla alueella on paljon tarjottavaa keväästä syksyyn: runsaasti polkuja kuljettavaksi kävellen, hevosella tai maastopyörällä. Casteldelcin noin tuhat vuotta vanha linna seisoo ylhäästi kukkulalla Senatello-joen varrella. (Lue lisää)

Pennabilli

Pennabillin kukkuloilta avautuvan näkymän Marecchiajoen laaksoon ja sitä ympäröiville vuorille on ikuistanut Leonardo da Vinci Mona Lisa-taulun taustamaisemaksi. Näköalapaikalla voi vierailla. Pennabilli syntyi sen kahdella kalliokukkuloilla olevien erillisten kuntien ja linnojen solmiessa sovun 1350-luvulla; Penna sen Roccione-nimisellä kukkulalla ja Billi sen Rupe-nimisellä kukkulalla, vain 300 metrin etäisyydellä toisistaan. Pennabilliä ovat asuttaneet jo umbrit, etruskit ja roomalaiset. Sen kuuluisin hallitsijasuku, Malatesta, sai täältä alkunsa 1100-luulla. (Lue lisää)

San Marino

San Marinon tasavalta sijaitsee Montefeltrossa, Apenniinivuorilla. Tässä pienessä, kauniissa jylhällä vuorella olevassa valtiossa asuu noin 33 tuhatta asukasta vain 61 neliökilometrin alueella. San Marinoon kannatta pysähtyä useammaksi päiväksi, sillä sen vanha kaupunki on mukava paikka ostosten tekoon ja pienten museoiden tutkimiseen. San Marinon laakso on luonnonkaunis alue, vaikkapa maastopyöräilyyn ja patikointiin. Löydätte myös pienimuotoista viini-ja oliiviöljyn tuotantoa. (Lue lisää)

Poggio Torriana

Kaksi lähikuntaa, Poggio Berni ja Torriana yhdistyivät vuonna 2014 ja näin muodostui Poggio Torrianan pieni kunta kolmelle vierekkäiselle kukkulalle. Niiden huipuilta näkyy sininen Adrianmeri ja Marecchiajoen laakso avautuu luonnonkauniina katsojan silmien edessä. Ominaista kunnalle on sen perinteiset, värikkäät hyvin säilyneet maalaistalot kukkuloiden rinteillä ja ravintolat, joissa voi herkutella paikallisen ruoan aidoin mauin. (Lue lisää)

Verucchio

Viehättävä Verucchio seisoo 300 m:n korkeudella jyrkällä kivikukkulalla katsoen siniselle Adrianmerelle sekä Marecchiajoen kauniiseen laaksoon. Verucchiota asutti jo ennen etruskeja Villanova-niminen sivilisaatio ja sen arkeologisessa museossa on ihailtavana upeita todisteita tältä ajalta. Oliivi-ja viiniviljelmät reunustavat tätä 10.000:n asukkaan historiallista kuntaa ja sen ravintolat houkuttelevat perinneruoilla ja paikallisilla laatuviineillään enogastronomiseen makuelämykseen. Verucchion linnan sisäpihalta on 360:n asteen huikea näkymä Marecchiajoen ala-ja ylälaaksoon. (Lue lisää)

Santarcangelo di Romagna

Santarcangelon eli Pyhän Arkkienkelin eloisa keskiaikainen kylä sijaitsee kymmenen kilometriä Adrianmeren rannalta. Kaunis kellotorni sen kukkulan korkeimmalla paikalla kutsuu turisteja kylän nupulakivisiä kujia pitkin rauhaisalle kävelyreitille. Pienet värikkäät kaupat ja talot kertovat sen historiasta. Perjantainen toripäivä on vilkas ja käymisen arvoinen. Erityisesi aperitiivien aikaan myöhään iltapäivällä nuoriso kokoontuu sen kahviloihin tapaamaan toisiaan. Täällä tehdään vielä ravintoloissakin käsin pastaa ja Sangiovese-viinin viljelys on alueen tärkeä elinkeino. (Lue lisää)

Vieraile Talamello ryhmämatkoilla
RENESSANSSIAJAN MAISEMAT
RENESSANSSIAJAN MAISEMAT

Renessanssiajan maisemat. Aseta väripalettisi samaan kohtaan luonnon helmassa kuin mistä maailmankuulut renessanssiajan maalarit Leonardo da Vinci, Giotto tai Piero della Francesca maalasivat tunnettujen taulujensa taustamaisemat, kuten Mona Lisa. Koe sama tunnelma! Vierailemme myös keskiaikaisissa kylissä paikallisia ruokia ja viinejä maistellen. Vietä unohtumaton maalaus-ja kulinaariviikko. (Lue lisää)

Mainos
Restaurant
La Locanda Dell'Ambra
La Locanda Dell'Ambra
Talamello - Piazza Garibaldi n.28
Restaurant
Trattoria da Tapir
Trattoria da Tapir
Talamello - Piazza Garibaldi, 30
(+39) 0541.92.04.30
News
The Grand Tour of the Italian Valleys
The Grand Tour of the Italian Valleys
14 toukok. 2024 - 25 toukok. 2024
ITALIAN PYÖRÄFESTIVAALI
ITALIAN PYÖRÄFESTIVAALI
Misano Adriatico
15 syysk. 2023 - 17 syysk. 2023
Pyörämarkkinoiden vertailupaikka. Esikatselut, testit, esitykset ja esitykset, tapaamiset, kokemukset ja viihde: kaikki tarvittavat ainesosat 360 ° pyöräfestivaaleille. Kaikille tarkoitettu: aina harrastajista alkaen suurelle yleisölle.
MAASTOPYÖRÄKISA CARPEGNASSA
MAASTOPYÖRÄKISA CARPEGNASSA
Carpegna Pennabilli
22 lokak. 2023
Pitkänmatkan perinteinen maastopyöräkisa kuuluisan Marco Pantanin harjoittelumaastoissa Carpegnan vuoristossa Pennabillin vieressä, Emilia-Romagnan ja Marchen rajalla.
Nove Colli Cycling Race
24 syysk. 2023
Nove Colli is the cycling race which since 1971 has attracted the greatest riders in the sport. 200 km, for a fascinating journey through the Romagna .
Tour de France 2024
Tour de France 2024
San Leo San Marino
29 kesäk. 2024 - 30 kesäk. 2024
Tour de France pidetään ensimmäistä kertaa Italiassa vuonna 2024. Reitti kulkee Firenzestä Riminiin, sekä San Leon linnoituksen ja San Marinon tasavallan läpi.
Uutiskirje
pysy kuulolla
newsletters archive