Pennabilli
Lähes kolmen tuhannen asukkaan Pennabilli on idyllinen ja rauhallinen, renessanssiajan asunsa säilyttänyt kukkulakylä Emilia-Romagnan maakunnassa. Voit kurkata sen punasametti-kultakoristeiseen teatteriin, käydä tuomiokirkossa, yhdessä Euroopan kattavimmista matematiikkamuseoista, unohdettujen hedelmien puutarhassa ja kävellä Penna-ja Billi-kukkuloiden huipuille. Toisella seisoo vuosistoja vanha, vielä toiminnassa oleva nunnaluostari, toisella on Mona Lisan nk. Renessanssiajan ulkoilmaparveke, jolta voi nähdä Leonardon silmin Montefeltron kauneuden. Piispa asuu Pennabillissä ja keskustan kirkkohistorian museo on käymisen arvoinen paikka.  Maisema ei ole vuosisatojen kuluessa muuttunut dramaattisesti. Kesäkuiset katutaiteilijoiden festivaalit vetävät ulkomaalaisiakin turisteja puoleensa näille muuten niin rauhallisille kivikujille, joilla kissat löntystelevät hitaasti etsien aurinkoisinta paikkaa. Heinäkuussa järjestätään kansalliset antiikkimessut. Pennabillin edesmennyt runoilija -näytelmäkirjailija Tonino Guerra oli Federico Fellinin ystävä ja hänen elokuviensa käsikirjoittaja. Voit vierailla hänen kotimuseossaan. Kylässä on jopa Michelin-tähtiravintola sekä pieniä trattoria-ravintoloita, pizzerioita ja baareja. Jäätelöbaari on käymisen arvoinen makuelämys.
Näkemisen arvoista
SASSO SIMONE JA SIMONCELLON PUISTO

Sasso Simone ja Simoncellon luonnonpuisto ulottuu seuraavaan kolmeen lääniin: Marche, Emilia-Romagna ja Toscana. Se on miltei 5000 hehtaaria laaja alue Montefelton historiallisella seudulla Keski-Italiassa.

Lue lisää
Bascion torni

Bascion linnasta on 900:n vuoden aikana jäänyt pystyyn vain sen suorakulmainen pieni torni. Se muistuttaa meitä monista sen juurella pysähtyneistä historian merkkihenkilöistä kuten Dante Alighieri, Giotto, Ezra Pound, Leonardo da Vinci jne. Upea paikka maalaukseen; myös tämä kohta on ikuistettuna Mona Lisan taustamaisemaan.

Lue lisää
Pyhän Pietarin kirkko Ponte Messalla

Pieve di San Pietro eli Pyhän Pietarin kaunis kivikirkko on 1100-luvulta. Se pystytettiin muinaisen roomalaisen temppelin raunioille, strategiselle paikalle Roomasta Adrianmeren rantaan kulkevan kauppa-ja pyhiinvaellusreitin varrelle. Kirkko on säilyttänyt vanhan asunsa ja siellä pidetään koko vuoden ympäri sunnuntai-aamusin messu. Kirkossa on kuvattu vuonna 1972 filmi, "Indian summer", jossa näytteli mm. Alain Delon.

Lue lisää
Tunnustukset: Appennino Centrale
Tapahtumia
Sette Borgate Macianesi
Sette Borgate Macianesi

Jotkut ovat kutsuneet "7 Borgate Macianesi" "Rollercoaster of Romagnaksi" sen korkeiden nousujen ja teknisten laskujen vuoksi, mikä tekee siitä erittäin vaikean mutta henkeäsalpaavan reitin, jota ympäröi historia ja ympäristö ja joka herättää voimakkaita tunteita kaikissa ratsastajissa. se rikkoo jalkakilpailujen yksitoikkoisuuden.

Reitit
PITKÄ POHJOIS-APENNIINIEN PATIKOINTI
PITKÄ POHJOIS-APENNIINIEN PATIKOINTI

Reitti kulkee Apenniinien yli kolmessa läänissä: Emilia-Romagnassa, Toscanassa ja Marchessa sekä niiden kymmenessä provinssissa (Parma, Reggio Emilia, Modena, Bologna, Ravenna, Forlì-Cesena, Rimini, Lucca, Massa Carrara ja Pesaro-Urbino). (Lue lisää)

Marco Pantani's Mountain Pass
Marco Pantani's Mountain Pass

Passo ... (Lue lisää)

Lähipaikkoja
Talamello

Pincio-vuoren kupeessa on harvinaisesta luolajuustostaan kuuluisa Talamellon värikäs pieni kylä ja kunta. Sen pääpiazzan suihkulähteen vedellä voi kastella kasvoja kuumana kesäpäivänä ja istahtaa ihailemaan henkeäsalpaavan kaunista näkymää Marecchiajokelle; samaisen näkymän ikuisti Piero della Francesca kuuluisaan maalaukseensa Urbinon herttuan diptyykkiin n. 650 vuotta sitten. (Lue lisää)

Novafeltria

Novafeltrian keskisuuri kunta sijaitsee keskellä Marecchiajoen laaksoa, suurimmaksi osaksi tasaisella alueella. Novafeltria, "nuovo" eli "uusi" on perustettu vasta vuonna 1907. Nykyään se on laakson kaupallinen ja teollinen keskus, sekä vilkas koulujen ja urheiluaktiviteettien keskus. Ihanteellinen ostosten tekoon ja viettää aikaa vaikkapa sen jäätelöbaareissa ja ravintoloiden kulinaarisissa ympyröissä. (Lue lisää)

San Leo

San Leo on majesteettisen upea, kivisellä kukkulalla Marecchiajoen varrella sijaitseva rauhallinen pieni kunta. Dante Alighieri vietti siellä aikaansa kirjoittaen siitä myös Jumalaiseen näytelmäänsä. San Leo on Montefeltron historiallisen alueen kehto, ollen myös Italian pääkaupunki yli tuhat vuotta sitten. Tunnettu hyvästä ruoastaan, historiallisista ja geopoliittisista tapahtumistaan sekä idyllisenä elokuvien ja dokumenttielokuvien kuvauspaikkana. San Leon roomalais-ja renessanssiajan rakennukset ovat säilyneet hyvin. Sitä ympäröivät ihanteelliset patikointipolut pitkiinkin patikointi-ja pyöräretkiin, aina itään Adrianmerelle tai korkeammalle länteen, Apenniinivuoristoon päin. (Lue lisää)

Sant'Agata Feltria

Sant'Agatan yli tuhatvuotinen kylä ja sen historialliset arvorakennukset ovat hyvin säilyneitä. Kylän keskustassa on Italian vanhin kokonaan puulavasteinen teatteri 1600-luvun alkuvuosilta. Luonnonkaunis ja rauhallinen seutu kutsuvat patikoitsijoita sen eripituisille ja erityyppisille poluille. Kylä on kuuluisa tryffeliherkuistaan ja sen jokavuotiset tryffeli- ja enogastronomiset markkinat pidetään lokakuussa. (Lue lisää)

Montecopiolo Villagrande

Parintuhannen asukkaan pieni Montecopiolon kunta Emilia-Romagnan läänissä sijaitsee kauniissa vuoristomaisemassa, Sasso Simone ja Simoncellon luonnonpuistossa. Paikka on strateginen, kolmen läänin rajoilla: Toscanan nähtävyydet, San Marinon tasavalta, Marchen kauniit kukkulat ja Urbinon kaupunki ovat kaikki lähellä ja idässä näkyy Adrianmeri. (Lue lisää)

Casteldelci

Tällä luonnonkauniilla alueella on paljon tarjottavaa keväästä syksyyn: runsaasti polkuja kuljettavaksi kävellen, hevosella tai maastopyörällä. Casteldelcin noin tuhat vuotta vanha linna seisoo ylhäästi kukkulalla Senatello-joen varrella. (Lue lisää)

San Marino

San Marinon tasavalta sijaitsee Montefeltrossa, Apenniinivuorilla. Tässä pienessä, kauniissa jylhällä vuorella olevassa valtiossa asuu noin 33 tuhatta asukasta vain 61 neliökilometrin alueella. San Marinoon kannatta pysähtyä useammaksi päiväksi, sillä sen vanha kaupunki on mukava paikka ostosten tekoon ja pienten museoiden tutkimiseen. San Marinon laakso on luonnonkaunis alue, vaikkapa maastopyöräilyyn ja patikointiin. Löydätte myös pienimuotoista viini-ja oliiviöljyn tuotantoa. (Lue lisää)

Poggio Torriana

Kaksi lähikuntaa, Poggio Berni ja Torriana yhdistyivät vuonna 2014 ja näin muodostui Poggio Torrianan pieni kunta kolmelle vierekkäiselle kukkulalle. Niiden huipuilta näkyy sininen Adrianmeri ja Marecchiajoen laakso avautuu luonnonkauniina katsojan silmien edessä. Ominaista kunnalle on sen perinteiset, värikkäät hyvin säilyneet maalaistalot kukkuloiden rinteillä ja ravintolat, joissa voi herkutella paikallisen ruoan aidoin mauin. (Lue lisää)

Verucchio

Viehättävä Verucchio seisoo 300 m:n korkeudella jyrkällä kivikukkulalla katsoen siniselle Adrianmerelle sekä Marecchiajoen kauniiseen laaksoon. Verucchiota asutti jo ennen etruskeja Villanova-niminen sivilisaatio ja sen arkeologisessa museossa on ihailtavana upeita todisteita tältä ajalta. Oliivi-ja viiniviljelmät reunustavat tätä 10.000:n asukkaan historiallista kuntaa ja sen ravintolat houkuttelevat perinneruoilla ja paikallisilla laatuviineillään enogastronomiseen makuelämykseen. Verucchion linnan sisäpihalta on 360:n asteen huikea näkymä Marecchiajoen ala-ja ylälaaksoon. (Lue lisää)

Santarcangelo di Romagna

Santarcangelon eli Pyhän Arkkienkelin eloisa keskiaikainen kylä sijaitsee kymmenen kilometriä Adrianmeren rannalta. Kaunis kellotorni sen kukkulan korkeimmalla paikalla kutsuu turisteja kylän nupulakivisiä kujia pitkin rauhaisalle kävelyreitille. Pienet värikkäät kaupat ja talot kertovat sen historiasta. Perjantainen toripäivä on vilkas ja käymisen arvoinen. Erityisesi aperitiivien aikaan myöhään iltapäivällä nuoriso kokoontuu sen kahviloihin tapaamaan toisiaan. Täällä tehdään vielä ravintoloissakin käsin pastaa ja Sangiovese-viinin viljelys on alueen tärkeä elinkeino. (Lue lisää)

Vieraile Pennabilli ryhmämatkoilla
AISTI JA MAISTA ITALIAN NELJÄ LÄÄNIÄ
AISTI JA MAISTA ITALIAN NELJÄ LÄÄNIÄ

Makujen matka suoraan Emilia-Romagnan, Marchen, Toscanan ja Umbrian Apenniinivuorien ja niiden kukkuloiden ja laaksojen vihreään sydämeen, keski-Italiaan. Erilainen loma kaukana massaturismista ja kiireestä. Turvallisesti positiivisen lämpimässä loma-ilmapiirissä tutustuen myös paikallisiin ihmisiin. (Lue lisää)

RENESSANSSIAJAN MAISEMAT
RENESSANSSIAJAN MAISEMAT

Renessanssiajan maisemat. Aseta väripalettisi samaan kohtaan luonnon helmassa kuin mistä maailmankuulut renessanssiajan maalarit Leonardo da Vinci, Giotto tai Piero della Francesca maalasivat tunnettujen taulujensa taustamaisemat, kuten Mona Lisa. Koe sama tunnelma! Vierailemme myös keskiaikaisissa kylissä paikallisia ruokia ja viinejä maistellen. Vietä unohtumaton maalaus-ja kulinaariviikko. (Lue lisää)

SÄHKÖPYÖRÄREITEILLÄ APENNIINELLA
SÄHKÖPYÖRÄREITEILLÄ APENNIINELLA

Tämä sähköpyöräilyreitti vie polkijansa kolmen läänin rajojen ja vuorenhuippujen yli aina Emilia-Romagnaan, Marcheen ja Toscanaan. Läpi luonnonpuistoalueiden, joissa silmä ja sielu lepäävät. Ihaile laakso-ja kukkulamaisemia niiden aaltoillessa pehmeästi Adrianmereen päin tai romanttisen Toscanan maaseudun suuntaan. Reitti ei ole suunniteltu pelkästään alan ammattilaislle, mutta myös "helposta pyörälymuodosta" nauttiville. Näin kaikki voivat löytää massaturismilta piilossa olevan Italian kauneuden ja kokea samalla lomalla kolmen eri läänen aidot ruoka-ja viinikultturien maut.

YHDESSÄOLOA, RUOKAA, VIINIÄ JA PATIKOINTIA TOSCANASSA
YHDESSÄOLOA, RUOKAA, VIINIÄ JA PATIKOINTIA TOSCANASSA

Liikunnallinen viikko Montefeltron vuorilla, jotka eivät ole vaikeusasteeltaan yhtä haastavia kuin Alpit. Harjanteita, kukkuloita ja pieniä keskiaikaisia linnakyliä halkovat monipuoliset reitit saavat kävelijänsä myös henkisesti hyvään kuntoon. Niittyjen ja jokien kauneus, paikan historia ja erityisesti ruokakulttuuri ovat sielulle ja vatsalle mannaa. Sopii kaikenikäisille. Taukopaikkoja löytyy reittien varrelta ja mahtava ruoka-ja viinikulttuuri kruunaa lomaviikon hurmaavassa, erilaisessa Italiassa. (Lue lisää)

KULINAARIMATKA ITALIAAN
KULINAARIMATKA ITALIAAN

KOE KOLME LÄÄNIÄ SAMALLA LOMALLA: Emilia-Romagna, Toscana ja Umbria. Maista auringossa laatuviinien ja perinneruokien aidot maut kaukana massaturismilta. Kuusi päivää kulttuuria, historiaa, shoppailua, hyvää ruokaa ja viinejä mukavassa seurassa, upeissa maisemissa erilaisessa Keski-Italiassa. (Lue lisää)

Fiilistele elämää Italiassa
Fiilistele elämää Italiassa
07 kesäkuuta 2024 - 12 kesäkuuta 2024

Tule nauttimaan Toscanan rajalle Apenniinivuorten rauhasta erilaiselle lomalle Emilia-Romagnan kukkulakyliin, käyden myös klassisissa paikoissa meidän ulkosuomalaisten seurassa, kuten San Marino, Sassofeltrio ja Rimini. Italian kielen opettajana on matkassamme Miia Kukkola. Sydään hyvin, maistellaan viinejä ja shoppaillaan sopivasti. Astu ulkosuomalaisten Suomi-seuran jäsenien elämään Italiassa ja opi myös halutessasi kanssamme italiaa! Tästä jää hyvä mieli ja ihana matkamuisto sydämiin. (Lue lisää)

Mainos
Lomahuvilat
Cà del Gufo
Cà del Gufo
Pennabilli -
Cà del Gufo, kolmen kilometrin päässä Pennabillin kylän keskustasta tarjoaa laadukkaat puitteet 10-14 hengen lomailuun ulko-uima-altaineen!
Loma-asunnot
AltoPoggio
AltoPoggio
Pennabilli - Strada per il Castello di Bascio 34/a
Altopoggion kauniit loma-asunnot perinteisessä Toscanalaisessa maalaistalossa luonnonpuiston esialueella tuudittavat sinut aurinkoiseen ja rauhalliseen lomatunnelmaan. Tilaa yhteensä kolmessa erikokoisessa asunnossa 13lle hengelle. Auki toukokuusta lokakuulle. Emilia-Romagnan ja Toscanan rajalla. Benvenuto!
Restaurant - Pizzeria - Uima-allas
Villa Amarcord
Pennabilli - Via Parco Begni, 9
Pennabillin paras pizza sekä laadukas ja kattava ruokalista lounas-ja illallispaikkaasi kauniilla uima-allasalueella keskustan kupeessa vuorenrinteellä. Liha, kala, vihannes ja pastaruokia tehtyinä perinteisin ja uusin mauin omistajan ammattitaidolla. Sydämellinen palvelu, perheyritys.
Ruokakauppa
Ruokakauppa Lizzambri Sonia
Ruokakauppa Lizzambri Sonia
Ponte Messa - Strada Marecchiese, 39
(+39) 0541.92.86.94
Bed & Breakfast
Da Paola B&B
Da Paola B&B
Pennabilli -
(+39) 3384127969
Pyöränvuokraus
Pennabilli eBike Trail
Pennabilli eBike Trail
Pennabilli - Via Parco Begni 2
Leirialue - Uima-allas - Restaurant - Pizzeria
Da Quinto
Da Quinto
Ponte Messa - Via Mulino Schieti, 22
News
Maastopyöräkisa Carpegnassa
Maastopyöräkisa Carpegnassa
Carpegna Pennabilli
02 kesäk. 2024
Pitkänmatkan perinteinen maastopyöräkisa kuuluisan Marco Pantanin harjoittelumaastoissa Carpegnan vuoristossa Pennabillin vieressä, Emilia-Romagnan ja Marchen rajalla. Unohtumaton kokemus Montefeltron ja Sasso Simonen ja Simoncello Parkin upeissa maisemissa Marchen ja Romagnan alueiden välissä. Koko viikonloppu omistettu pyöräilyn maailmalle ja sen ulkopuolelle, ruoka-alueen, musiikin ja teemaretkien kera. Kolme päivää unohtumattomia tapahtumia ja esityksiä Carpegnassa.
Italian Pyöräfestivaali
Misano Adriatico
13 syysk. 2024 - 15 syysk. 2024
Pyörämarkkinoiden vertailupaikka. Esikatselut, testit, esitykset ja tapaamiset viihteen säestämänä. Kaikki tarvittavat ainesosat festivaaleille. Sopii kaikille pyöristä kiinnostuneille; aina harrastelijoista ammattilaisiin asti.
Nove Colli Pyöräilykilpailu
19 toukok. 2024
Merestä kukkuloille, sekoitus luonnonkauneutta, hikeä ja vaivaa. Kilpailu, joka koettelee jokaisen urheilijan, jopa kaikkein valmistautuneimman, mutta joka tarjoaa epäilemättä unohtumattomia tunteita. Nove Colli on pyöräilygranfondo, joka järjestetään Romagnassa (Forlì-Cesenan ja Riminin provinssissa) ja joka lähtee ja saapuu Cesenaticoon. Se on yksi arvostetuimmista tapahtumista lajissaan, yksi vanhimmista (se on pidetty vuodesta 1971) ja luultavasti osallistunein Italiassa.
Suuri kiertue Italian laaksoissa
Suuri kiertue Italian laaksoissa
14 toukok. 2024 - 25 toukok. 2024
Tour de France 2024
Tour de France 2024
San Leo San Marino
29 kesäk. 2024 - 30 kesäk. 2024
Tour de France pidetään ensimmäistä kertaa Italiassa vuonna 2024. Reitti kulkee Firenzestä Riminiin, sekä San Leon linnoituksen ja San Marinon tasavallan läpi.
Uutiskirje
pysy kuulolla
Uutiskirjearkisto